Alman

Häät

Nykyisessä Hotelli-Ravintola Almassa, entisessä rautatieläisten talossa on hääjuhlia vietetty jo 1900 -luvun alusta saakka. Voitte siis aistia historian havinaa astuessanne Alman kuusi metriä korkeaan juhlasaliin. Alman juhlatilat muodostuvat pääsalista, näyttämöstä ja parvitilasta. Tähän kokonaisuuteen mahtuu 160 häävierasta. Jokaisella häävieraalla on esteetön näkymä esiintymislavana toimivalle näyttämölle, jossa onnistuu puheiden pito ja muut ohjelmat. Myös orkesterille ja tanssille on hyvä tila näyttämöllä, josta löytyy flyygeli käyttöönne. Erilaisia ohjelmanumeroita varten varustukseen kuuluu mm. langaton mikrofoni, videotykki, iso valkokangas ja langaton internetyhteys.

Almassa onnistuu järjestää erikokoisia hääjuhlia. Autamme teitä valitsemaan juuri oikean kokoisen ja tunnelmallisen juhlatilan ikimuistoista päiväänne varten, oli vieraiden lukumäärä sitten mitä tahansa kahden ja 160:n välillä.

Hääjuhlatilat

Isommille häille varaamme koko ravintolan, eli käytössänne on juhlava Pääsali ja Pääsaliin aukeavilla ikkunoilla varustettu Parvikabinetti sekä Näyttämö, jolla onnistuu esimerkiksi hääohjelmat, juhlapuheet ja musiikkiesitykset. Varsinaisten juhlatilojen lisäksi käyttöönne jää vielä Ala- ja Yläkabinetit, jotka toimivat vaikka esiintyjien takatilana tai salakapakkana (ei omia alkoholijuomia).

Pienemmät hääjuhlat järjestyvät idyllisissä kabineteissa, joita löytyy sopivan kokoisia eri henkilömäärille. Ota yhteyttä ja valitaan juuri Teidän Juhlaanne sopiva tila!

Häätarjoilut

Häämenu räätälöidään toiveidenne mukaisesti. Alman häämenun hintaan ei lisätä yllättäviä kuluja, vaan hinta sisältää mm. seuraavat asiat:

– alkuruokapöytä & pääruokapöytä
– kahvi/tee sekä hääkakku
– alkoholittomat ruokajuomat
– kattaminen & tarjoilu
– siivous
– astiasto, pöytä- & lautasliinat
– kahviservetit oman valintanne mukaan
– tila käytettävissä klo 24 saakka juhlapäivänä
– 2-3 ennalta sovittua suunnittelupalaveria

Myös juomatarjoilut hoituvat toiveidenne mukaan. Alkumaljat, ruokaviinit ja -oluet, booli sekä konjakki tai likööri kahvin kanssa täydentävät häämenun. Baari voi olla vieraiden omakustanteinen tai hääparin tarjoama esimerkiksi tiettyyn kellonaikaan asti tai aivan miten sovitaan Teidän juhlaanne sopivaksi.

Hääyön majoitus

Ikimuistoisen hääyön viettoon Almassa on tarjolla mm. viisi erilaista sviittiä sekä kuusi uniikkia saunallisia Tornin Juniorisviittiä.

Hääyön yhteyteen on mahdollista varata myös Hääyön Majoituspaketti:
– iltapalaa & kuohuviiniä huoneeseen
– aamiainen huoneeseen haluamaanne aikaan klo 8-11 välillä
– myöhäinen huoneenluovutus klo 16
– Hääyöpaketin hinta on huonehinta +100€

Häävieraiden majoitus

Myös vieraiden juhlat onnistuvat sujuvasti heidän majoittuessa Almassa. Häävieraille voidaan sopia koodilla varattava sopimushintainen majoitus.

Mukavana lisänä samassa paikassa majoittuessa on seuraavana aamuna vieraiden yhteinen aamiaishetki edellisen illan muisteluineen. Yhteisen kokoontumisen ja ravitsevan aamiaisen siivittämänä on mukava vieraiden lähteä kotimatkalle hääparin vetäytyessä vielä sviitin poreammeeseen nauttimaan ensimmäisestä päivästä avioparina.

Varaukset

Jätä meille tarjouspyyntö


    *:llä merkityt kentät ovat pakollisia.

    Scroll to Top